Kesän ensimmäinen projektimme oli koneen lopullinen asentaminen paikoilleen, kunhan tarvittavat osat tulivat koneistamolta, sen lisäksi tavoitteenamme oli saada tehtyä kevään ja kesän aikana kaiteet, vesijohdot, masto, lämmitys sekä muutamat niiden tuomat viimeistelyt. Sekä, jos hyvin käy, kaikki muut "miljoona" asiaa, jotka olivat tässä tiimellyksessä unohtuneet.
Kesän alku 2001: Kone on nyt sitten asennettu paikoilleen, huh! Odotellessamme koneen osia teimme keväällä kaiteet ja vesijohdot, joten metallityötkin alkavat sitten olla voiton puolella. Vielä puuttuu ohjaus (olisi aika tärkeä ennen vesille laskua), lämmitys, sekä tällä hetkellä ajatellen ainakin kaksi miljoonaa pikkujuttua - niitä tuntuu tulevan lisää koko ajan!!! Ja kun nuo työt yhä enenevässä määrin haittaavat hyvää harrastusta...
Kesä tuli ja ikävä kyllä yhtä nopeasti meni... palkkatöitä tehdessä... Kai se lienee totuus, että ensin täytyy hankkia elanto ja sitten vasta keskittyä harrastuksiin, ainakin tässä meidän elintasoryhmässämme. Saimme joitain pikkujuttuja paikoilleen ja näitä suurempia hankintoja tehtyä (tutka, lämmitin, yms.) mutta ne pikkunippelit odottavat venerannassa yhä tekijäänsä. Nyt on asetettu "viimeiseksi takarajaksi" v. 2002 kevät. Sitten tehdään jäljellä olevat työt kerralla kuntoon ja vihdoin ja viimein sitä suolavettä Pakkelipokan kölin alle!!!
Tutkaksemme valitsimme Anritsun hyvien palautteiden ja omien kokemusten perusteella. Lämmityksestä käytiin kovaa kädenvääntöä pitkään. Se, että Pakkelipokkaan tulee vesikeskuslämmitys, oli selvää alusta lähtien, itse lämmittimen hankkiminen olikin mutkikkaampi juttu. Loppujen lopuksi löysimme konehuoneesta paikan Kabola -lämmittimelle. Ostamisvaiheessa huomasimme, ettei maahantuojan palvelualttius ja -halu, eikä edes hintakilpailukyky ole aina paras. Yllätys meille!
Kevät 2002: työt alkoivat viikko ennen pääsiäistä nippeleiden laitolla ja mökin katon purkamisella. Pakkelipokka sai maston ja tutkanjalan. Tutka kävi kertaalleen "ylpeilemässä" katolla. Kyllä näytti hienolta! Sähkömies pääsi viimeisiin sähkötöihin maston kimppuun. Vaan sitten taas tuli työesteitä, kuten niin useaan nykyisin. Onneksi pakollisen kuukauden "huilijakson" jälkeen taas jatkettiin ja nyt tehdään, kunnes valmistuu.
Ylös / Back to Top